Perhekeskeinen
Höyhtyä

Lintulammen asukasyhdistys ry:n toimintaa lapsille ja perheille
Lintulammen asukasyhdistys ry toteuttaa Höyhtyän suuralueella monenlaisia matalan kynnyksen kerhoja, toiminnallisia polkuja, tapahtumia sekä yhteisöllisyyttä lisääviä tempauksia lapsille ja perheille.
Toimimme myös paljon yhteistyössä Lintulammen koulun, alueen varhaiskasvatuksen, sekä seurakunnan kanssa.
Toiminnan toteutuksen lisäksi Lintulammen asukasyhdistys ry on mukana suunnittelemassa toimia alueella lapsiperheiden turvallisuuden ja viihtyvyyden lisäämiseksi yhteistyössä eri tahojen kanssa.
Toiminnan kehittämisen kannalta on tärkeää että alueen lasten ja perheiden ääni saadaan kuuluviin, ja tämän vuoksi on myös perustettu kehitysryhmä yhteistyössä Lintulammen asukasyhdistyksen ja alueen asukkaiden kanssa. Tämä työryhmä on avoin kaikille alueen asukkaille. Ryhmä kokoontui ensimmäisen kerran 26.4.2022 ja kokoontuu seuraavan kerran lokakuun 12. päivä.
Voit liittyä mukaan kehitysryhmään lomakkeen kautta osoitteesta lintulampi.net/vapaaehtoistoiminta/.
Lisäksi järjestämme vuosittain useita eri tapahtumia joihin osallistuminen on maksutonta.