Höyhtyän Välkkeen joululauluissa ennätysosanotto

Tiistaina 20.12. 2016 Oulun kadut olivat Juice Leskisen sanonnan mukaisesti adventtisohjoiset. Sohjon kyntämistä uhmaten Karjasillan kirkossa järjestettyyn Välkkeen joululaulutapahtumaan osallistui arviolta 125 henkilöä.

Joulun 2016 laululähettiläs Kalevi Ilkka esitti soolonumeronaan tunteikkaan Konsta Jylhän joululaulun. Urkurina tässäkin Pertti Haipola

Ja millaiseen joulutunnelmaan siirryttiinkään. Välkkeen luottopelimanni Pertti Haipola loihti kirkon kaunisäänisistä uruista vertaansa vailla olevan sävelkudoksen Kalevi Ilkan johdattelemien joululaulujen kumppaniksi. Tunnelmaa kruunasivat Kalevi Ilkan pari soololaulunumeroa.

Karjasillan seurakunnan puolesta laulajia tervehti ja laulutilaisuuden juonsi pastori Maija Hyvönen. Ennätyksellisen yleisömäärän takia lauluja laulettiin vuosien 2013, 2014 ja 2015 Kauneimmat joululaulut -vihkoista. Ja kaikki sujui mainiosti. Kauniin ja koskettavan joulusaarnansa teemaksi Maija Hyvönen oli valinnut valitettavan ajankohtaisen pelon. Toivottavasti joulun sanoma, älkää peljätkö, helpottaa edellisillan terrori-iskun järkyttämiä.

Järjestäjät olivat edellisvuoden mukaan varautuneet tarjoamaan 60 torttua kahvin kanssa, mutta eräänlainen joulunihme tehtiin keittiössä, jossa paistettiin tortut koko toistasatapäiselle osallistujakaartille laulujen jo raikussa seinän takana kirkkosalissa. Kahvitilaisuuden odotetuimmat aplodit sai asukasyhdistyksen osallisuusohjaaja Eero Tervonen, joka ilmoitti kansalle suuren ilon, Raha-automaattiyhdistys tukee yhdistyksen matalankynnyksen toimintaa entiseen tapaan myös vuonna 2017.

Karjasillan kirkko joulutunnelmassa Välkkeen joululauluissa. Vuoden 2016 tilaisuuteen saapui ennätykselliset 125 laulajaa perinteiseen tapaan takapenkistä täyttäen, joten lehtereiltä otettu kuva jätti kaksi kolmannesta yleisöstä piiloon.